Tervehdys, pitkästä aikaa!
Päätin hieman elvyttää blogiani nyt, kun vuosikymmenen vaihteesta on selvitty. Itse olen päässyt/joutunut nenäsielu… siis nenänielunäytteeseen vasta yhden kerran, sekin viime syyskuussa, kappas vain, puoluekokouksen jälkeen. Keskustan tilanne ei ole todellakaan hääppöinen, mutta koen edelleen, että tunnustan juuri sitä syvänvihreää väriä, mitä minun kuuluukin. Tästä aiheesta luultavasti myöhemmin lisää.
Vain noin vuosi valmistumisen jälkeen minun onnistui päästä vakituiseen työsuhteeseen. Uusi työ on Pirkanmaalla, mutta työtehtävä on sama kuin edellisissä pesteissä: koulupsykologi. On tuntunut helpottavalta päästä vihdoin tekemään opiskeluhuollon psykologin työtä aidosti koulussa, myös hallinnollisesti. Koulupsykologi kuuluu kouluun, piste. Olen aika ylpeä siitä, että saimme viime syksynä juntattua Keskustanuorten liittokokouksessa tämän myös kenujen viralliseksi kannaksi: koulupsykologit ja kuraattorit kuuluvat kouluun, eivät soteen. Vaikka politiikka on tullut välillä korvista ulos ja koronavuoden tuoma kohtaamisten väheneminen on mahdollistanut hengähtämisen ja keskittymisen ihan muihin asioihin kuin politiikkaan, on opiskeluhuollon palveluiden hallinnollinen sijoittuminen itselleni sydämenasia. Tässä on myös sellainen aihe, josta voisin kirjoittaa myös oman postauksen.
Pirkanmaalle siirtyminen työn perässä aiheutti myös sen, että päätin muuttaa vihdoin kihlatun kanssa yhteen Tampereelle. Haikein mielin luovuin luottamustoimistani ja kuntavaaliehdokkuudestani Keuruulla. Tässä vaiheessa tiedän jo sen, että kuntavaalit tulevat tavalla tai toisella olemaan osa kevättäni. Vaikutan tänä vuonna Pirkanmaan Keskustanuorten johtokunnassa. Kyselyitä kuntavaaliehdokkuudesta on jo tullut, mutta pohdintani on vielä kesken. Stay tuned!
Terhi Ala-Keturi, Keskusta 